Valmentaja lomalla, kääk

Kolmen istuntatunnin anti jäi vähän keskeneräiseksi valmentajien lähdettyä matkalle. Viimeisellä yksärillä koin, että "pakka on revitty auki" ja hahmotan uuden istunnan pääpointit ja miten hevostani tulisi nyt kehittää. Lisäksi tunnin aikana tuli useita asioita, joita sain kotiläksyksi harjoitella valmentajieni loman ajan. Mutta seuraavana  päivänä ratsastaessani yksin olin kyllä hukassa! Oli helppoa huomata miten ei pidä istua ja mitä ei pitäisi tehdä, mitä taas kannattaisi... Mutta miten vaikeaa toteuttaa se! Ja seuraavaksi minulla on ohjelmassa kaksi viikkoa omatoimista harjoittelua - mitähän tästä tulee?

Niin... Kerrontaan jotenkin sopi muotoilla se noin kysymyksen muotoon, mutta eihän tämä oikeasti ole mikään jännitysromaani. Kyllä me kaikki tiedämme mitä tästä tulee, eli kuinka ojasta allikkoon kahdessa viikossa kerkeää.

Päivä 1

Istuntaa muokatessa jalkkareita pidennettiin kolmella reiällä, mikä oli iso muutos. On ollut haastavaa saada välillä toista jalkaa ylettymään, koska olen helposti jännittäjäkoipinen ja hieman vino lantiosta, niinkuin jokainen on. Jalustin ei sinänsä karkaa mutta oikea jalka nousee jalustimesta irti. Jännittymistä on toki tapahtunut lyhyemmilläkin jalkkareilla, mutta pidemmät jalkkarit tekivät tasapainosta varsin hauraan alkuun.

Tämä ekan istuntatunnin jälkeen seuraavalla ratsastuskerralla (ryhmätunti, joka ei ollut istuntateeman ympäriltä) otettu kuva kertoo tilanteesta hyvin.

Oikean jalan ja jalustimen välissä on pari senttiä ilmaa ja kärki osoittaa sivulle.

Muistan tämän hetken tuskan ja olen normitapaani jännittynyt yläkropasta,

vaikken niin kurtussa kuin aiemmin. Samalla kädet nousevat turhan ylös.
Huomaa myös tuskainen ilme, selkeesti hammasta purren suorittamassa (taas).

Päätin siksi lyhentää yhdellä reiällä hihnoja, ja opetella alkuun istumaan näin. Kun osaan ja kroppa on tottunut, voidaan pidentää taas se yksi reikä ja muutos on silloin varmasti pieni. (Jaksoin viikon verran ja vaihdoin takaisin pidempään, koska lyhentämisestä ei ollut mitään hyötyä. Jos mennään samaa hötkyämistä, niin kärsitään pidemmillä samoin tein.)

Ennen kuin laitoin jalat jalustimeen, kävelimme pitkillä ohjilla viisi minuuttia ja annoin jalkojen roikkua ja venyä. Kun sitten aloin työskennellä, tuntui jalka ylettävän hyvin ja jalustin antoi juuri sopivasti tukea. Taidan jatkossa aloittaa aina tällä paikkojen avauksella. "Hyvin riiputettu koipi" oli myöskin rento ja vähemmän altis jännittymään ratsastuksen aikana. Lyhennettyäni vähän jalkkareita pystyin ottamaan kunnollisen ohjastuntuman, mikä oli pidemmillä jalkkareilla ollut vaikeaa tasapainopuutteiden takia.

Seuraavaksi  panostin pitkään alkuverkkaan. Sitten väistöjä ja taivutuksia. Aina kun tuntui siltä, että poni ei oikein toimi haluamallani tavalla, tein muutaman askeleen ravi-käynti-ravi-siirtymisiä, ja sain palautettua ponin kuuntelemaan istuntaa. Tein peiliä vastaan olevan sivun esimerkiksi sulkua ja sitten pääty-ympyrät ja toisen sivun siirtymisiä. Tämä tuntui tehokkaalta tavalta ja aion jatkossa toistaa tätä rytmiä. Kun siirtymisillä keskityin istuntaan, ei pohje alkanut jännittyä.

Laukassa poni jäkitti, joten laitoin poniin ihan kunnolla ensin vauhtia. Eli kaasu pohjassa ympäri maneesia. Tämä oli hyvä tilaisuus tehdä Mian neuvomaa harjoitusta, pitää jalat irti kyljistä (tästä tulossa oma postaus). Samalla kiinnitin huomiota siihen, että kädet pysyisivät alhaalla ja tuntuma ohjissa. Tämän jälkeen poni liikkui hyvin ja teimme tavanomaiset peruslaukat, harjoitellen laukannostoja ja niiden välissä koottua ravia. Hevonen alkoi hakea muotoon.

Olin oikein tyytyväinen päivän ratsastukseen. Jos ratsastan joka kerta yksin tällä hartaudella, edistymistä ihan varmasti tapahtuu eikä poni ole täysin poispilattu valmentajien palatessa. Tavoitteena on, että siihen mennessä hanskaan yksäreillä käydyt harjoitteet ja asiat läpikotaisin.

Päivä 2

Pakkaset alkavat kiristyä. Ensin omatoimista sileän treeniä noudatellen ykköspäivän ajatuksia. Ihan ok, ei ehkä yhtä hartaasti ja homma hallussa, kuin edellinen, mutta ok. Ponilla vähän pakkaspirtsakkuutta.

Päivä 3

Seuraavana päivänä ilman satulaa villaloimen kanssa, kiva treeni ilman laukkoja. Keskityimme fiilistelemään kontaktia, rytmiä ja nautiskelin tasapainoharjoittelusta. Poni hahmotti pyytämäni eksoottisemmat väistöt... Tähän voisi kirjoittaa jotain kliseistä kontaktista, mutta olkoon. Onnittelin itseäni sporttihenkisyydestä. Kiristynyt pakkanen aiheuttaa haastetta tallilla, ja teimme talkoohommilla kaikenlaista ekstremeä, kuten availimme jäisiä paaleja. Hyvä että olin suunnitellut tämmöisen vähemmän vakavan treenin, koska muuhun en olisi varmaan kyennyt.

Päivä 4

Pakkasta -20 C, ja lähdimme maastoon. Siitä kirjoitin oman postauksen.

Päivä 5

Pakkasta humahtaa -27 C ja helvetti irrallaan. Talutimme hevosiamme maneesissa katsoen kellosta aikaa, juottelimme lämmintä vettä ja niin pois päin. Minulla oli kyllä hyvin vaatetta päällä, mutta on se aika eksoottista, kun silmäripsistä roikkuu jääpuikot. Talutin kaverinkin hevosen, koska hänellä autojen kanssa ongelmaa. Hevosiamme ei oikein voi taluttaa yhtäaikaa, joten tuli käveltyä 10 km. Jei. Omakin auto hajosi... Hevonen hieman latautunut, mutta käyttäytyi asiallisesti kunnes toinen poni lähti maneesista. Sitten pelästyi seuraavaa sisääntulijaa ja alkoi riukkua... Totesin että poukkoilu turhaa ja se oli siinä, puoli tuntia reipasta kävelyä saa riittää.

Päivä 6

Hieman vähemmän pakkasta, ehkä jotain 22? Juoksutin, koska ponilla näytti eilen menevän hieman pakkanen korvien väliin. Nyt lähtikin vähän vauhdikkaampaa menoa liinassa. Hepat on ulkoilleet lyhyemmissä vuoroissa.

Päivä 7

Totesin, että  jalustimien lyhentäminen yhdellä ei tuonut merkittävää parannusta tekemiseeni, ja pidensin takaisin. Lisäksi ilman jalustimia kävely tunnin alussa jalkoja riiputellen auttaa oikeasti. Ja ei kun selkään, ratsastin reilun tunnin reippaasti -15 asteessa. Ei ollut kylmä! -27C jälkeen kaikki tuntuu lämpöiseltä. Tähän treeniin olin tyytyväinen.

Päivä 8 jne.

Tällä linjalla jatkoin, suoritusten laadun laskiessa omaan vääjäämättömään tahtiinsa... Pyysin kaverilta apua, kun oma ratsastus ei sujunut, homma alkaa vähän lipsua. Jos ratsastin määrätietoisesti, koin että jouduin käyttämään kovempia otteita, että poni tekee mitä pyydän. Ja niin edelleen. Ani on ruvennut jännittymään, mikä ei ole yllätys. Koko homma alkaa vähän harmittamaan.

Yhtenä iltana kaverini Elina laittoin minulle ravipuomeja ja sparrasi (kiitos Elina!). Ajatus oli että jos keskittyminen erilaiseen tehtävään veisi huomion ja fiiliksen rennolle vaihteelle. Elina osasi todella hyvin neuvoa puolipidätteiden kanssa, koin hahmottavani jotain uutta. (Elina on opiskellut ratsastuksenohjaajaksi ja aiemmin toiminut opena.) Sitten taas juoksutin, kun pakkanen kiristyi.

Lähes kaikki kännykät olivat hyytyneet pakkaseen.

Maapuomitreenistä saatii  tämä yksi ainoa kuva,

jossa ratsukko näkyy puoliksi. :D

Päivä 12

Olin niin naatti ja alavireinen tehtyäni yömyöhälle töitä, etten "jaksanut mennä taas satulaan epäonnistumaan". Oma istunta ja jäykkänä heiluminen kummittelee  peikkona mielessä. Kaverini Satu ratsasti Ania, mutta he eivät Satun omaa kommenttia lainaten jotenkin natsanneet yhteen. Satu halusi saada Anin käyttämään etuosaansa aktiivisemmin ja teki paljon säätöä sen eteen, mutta tämä onnistui vain hetkittäin (ks. seuraava kohta). Opin silti paljon hänen kommenteistaan.

Päivä 13

Erika kävi hieromassa Anin, ja selitys ylläolevaan löytyi jumissa olevista lavoista. Tästä oma postaus.

Päivä 14
Edelleen kovat pakkaset, mutta ratsastamaan tarkenee. Olin varautunut "ratsastamaan askellajit läpi" lyhyesti, mutta juuri kun olin päässyt selkään, tallikaveri ajoi mönkkärillä maneesiin lanaamaan pohjan. Ratsastuksesta tuli vähän erilainen treeni. Menin kyllä kaikissa askellajeissa, mutta tässä harjoiteltiin vain ja ainoastaan mönkkärin kanssa olemista. Olen tosi ylpeä meistä molemmista, että hanskasimme tämän, alla todistusaineistoa.

Hevoseni tuntevat tietävät että tässäollaan saavutettu jotain...

Päivä 15

Perusratsastus, hevoseni on hieronnan jälkeen todella paljon parempi. Se taipuu ja liike on pehmeämmän tuntuista, ja ennen kaikkea minun on nyt helppo istua mukana. Jee! Valitettavasti hevonen tuntuu myös melko raa'alta, kun olemme kaksi viikkoa touhunneet kahdestaan mitä nyt näillä pakkasilla on pystynyt.

Päivä 16

The Valkku is back! Me selvittiin hengissä. Sileän tunti 14 asteen pakkasessa. Hevonen edelleen hieronnan jäljiltä mainion tuntuinen ja minun hyvä istua. Ravissa treeni sujui hyvin, laukannostoissa alkoi paketti taas hajota. Huomenna valkku ratsuttaa ponin ja we are back in business.

Kun valkku lähtee seuraavan kerran pitkälle lomalle, organisoin siihen jonkin kurssin jossain, ettei homma lähde lapasesta. Nyt pakkaset toivat kyllä oman lisämausteensa tähän, homma olisi voinut mennä ihan toisin, jos ei olisi tullut noita taluttelu- ja juoksutuspäiviä tuohon ja olisimme tosissaan päässeet treenaamaan. Toisaalta varmaan seuraavan loman koittaessa osaisin jo ratsastaa paremmin? Sounds like a plan.