Eli tässä juttua kolmannesta istuntaremppayksäristä valmentaja Mia Kainulaisen käsittelyssä. Nämähän pidettiin kaksi viikkoa sitten, postaus on vaan jäänyt odottamaan vuoroaan.
Kolmannella kerralla harjoittelimme aluksi pohjeapujen käyttöä, siis miten käytän pohjettani oikealla tavalla silloin kun sitä tarvitsee käyttää. Viljelen tässä nyt tuota sanaa pohje, vaikka tarkoitan ylipäätään koko jalkaa. Alapohjetta kun pitäisi käyttää silloin kun hevonen ei reagoi ensimmäiseen, pehmeämpään apuun. Vaikka sitä puhutaan sähköisestä pohkeesta ja impulsseista, ei ole helppoa hahmottaa, milloin pohje jää vaikuttamaan avun jälkeen. Haukankatseella varustettu istuntaope on tässä must, ja aloin hahmottaa milloin pohje jää varmistelemaan vaikka alunperin itse kuvittelin sen olevan rento. Siis ihan oikeasti se pohje ei ollut rento silloin kun kuvittelin, etten tee pohkeella mitään.
Sitten harjoittelimme laukannostoja käynnistä, koska nämä eivät ole aina sujuneet niin tyylikkäästi. En ole löytänyt sitä oikeaa aikaikkunaa ja välillä tuntuu, että hevonen ei ymmärrä (vaikka osaa kyllä tasan tarkkaan). Hevonen on nuori ja ehkä vähän epävarma, se reagoi hieman viiveellä. Nyt haimme alkuun sitä oikeaa reaktiota, ja hioimme minun osaani laukannostossa.
Helposti sitä nojaa itse vähän eteen ja hidastamisen sijaan porskuttaa eteenpäin. Opin, että kun hitaasti ja rauhallisesti annan avut, se reagoi kyllä. Jo puolen tunnin yksärin aikana se reaktioaika alkoi nopeutua ja opin käyttämään istuntaani paremmin laukannostoissa. Homma menee kuitenkin jatkuvasti myös pipariksi, mutta sain "teknisiä" ahaaelämyksiä, joita nyt sitten pyrin harjoittelemaan itsenäisesti.
Harjoituksia oli tarkoitus jatkaa kahden viikon päästä valkun palattua lomalta, siihen asti piti treenailla tähän mennessä tehtyjä asioita, jotta ne pikkuhiljaa alkavat siirtyä lihasmuistiin. Alku olikin hyvä... mutta sitten tuli tämä pakkanen ja treenit muuttuivat selviytymistaisteluksi, eli tämän istunta-asian kanssa palataan nyt jonnekin lähtöruutuun taas, entistä raaempana..
Ihana Ani.
Kolmannella kerralla harjoittelimme aluksi pohjeapujen käyttöä, siis miten käytän pohjettani oikealla tavalla silloin kun sitä tarvitsee käyttää. Viljelen tässä nyt tuota sanaa pohje, vaikka tarkoitan ylipäätään koko jalkaa. Alapohjetta kun pitäisi käyttää silloin kun hevonen ei reagoi ensimmäiseen, pehmeämpään apuun. Vaikka sitä puhutaan sähköisestä pohkeesta ja impulsseista, ei ole helppoa hahmottaa, milloin pohje jää vaikuttamaan avun jälkeen. Haukankatseella varustettu istuntaope on tässä must, ja aloin hahmottaa milloin pohje jää varmistelemaan vaikka alunperin itse kuvittelin sen olevan rento. Siis ihan oikeasti se pohje ei ollut rento silloin kun kuvittelin, etten tee pohkeella mitään.
Sitten harjoittelimme laukannostoja käynnistä, koska nämä eivät ole aina sujuneet niin tyylikkäästi. En ole löytänyt sitä oikeaa aikaikkunaa ja välillä tuntuu, että hevonen ei ymmärrä (vaikka osaa kyllä tasan tarkkaan). Hevonen on nuori ja ehkä vähän epävarma, se reagoi hieman viiveellä. Nyt haimme alkuun sitä oikeaa reaktiota, ja hioimme minun osaani laukannostossa.
Helposti sitä nojaa itse vähän eteen ja hidastamisen sijaan porskuttaa eteenpäin. Opin, että kun hitaasti ja rauhallisesti annan avut, se reagoi kyllä. Jo puolen tunnin yksärin aikana se reaktioaika alkoi nopeutua ja opin käyttämään istuntaani paremmin laukannostoissa. Homma menee kuitenkin jatkuvasti myös pipariksi, mutta sain "teknisiä" ahaaelämyksiä, joita nyt sitten pyrin harjoittelemaan itsenäisesti.
Harjoituksia oli tarkoitus jatkaa kahden viikon päästä valkun palattua lomalta, siihen asti piti treenailla tähän mennessä tehtyjä asioita, jotta ne pikkuhiljaa alkavat siirtyä lihasmuistiin. Alku olikin hyvä... mutta sitten tuli tämä pakkanen ja treenit muuttuivat selviytymistaisteluksi, eli tämän istunta-asian kanssa palataan nyt jonnekin lähtöruutuun taas, entistä raaempana..
0 comments:
Lähetä kommentti
Kiva kun poikkesit. Jätä kommentti tänne! Kerro omista kokemuksistasi?