sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Päättäväisyydestä

Kymmenen päivää sitten tuskailin olematonta ratsastustaitoani (klik). Seuraavana päivänä asiat näyttivät jotenkin selkeämmiltä: tässä ollaan, ja töitä tehdään, jotta mentäisiin eteenpäin. Astetta vähemmän turhautumista - enemmän motivaatiota? Joka päivä on minulle mahdollisuus oppia lisää, kehittää rutiinia, ja ylläpitää sitä, minkä jo osaan. Tarvitaan sitkeyttä.

Muutama päivä tämän jälkeen hevoseni edellinen omistaja tuli katsomaan ja ratsastamaan sitä. Hän on myös Anin kasvattaja ja ratsuttanut sen. Seurasin sivusta hänen ratsastustaan... Hyvin erinäköistä menoa... ystäväni ratsastaessa apujen käyttöä ei juuri huomannut, vaan ratsastus oli eleetöntä ja tasaista.

Hämärässä maneesi + kännykamera = suttua "tunnelmakuvaa"... 
Tämä otos näpätty alkukäynnistä.

Minähän touhuan siellä liikaa, käytän pohjetta, otan ohjalla, kiroilen kun avut eivät mene läpi, ja hevonen juoksee alta. Ja on välillä niiiin vaikeaa istua, satulakin tuntuu muuttuneen liukkaaksi. Sitten yritän lisää ja kovempaa, ja heilun entistä enemmän.

Kysyin kaveriltani, että mitä ihmettä oikein teet, kun et näytä tekevän mitään, mutta poni tekee 110% töitä... Kaverini vaan nauroi, että ei siinä mitään taikoja tarvitse tehdä, pitää vaan ratsastaa istunnalla. Niinpä, kyllähän minä sen tiedän, se vaan tuppaa unohtumaan silloin kun se oma istunta on hukassa.

Sulattelin tätä laittaessani varusteita tallissa. Takaraivosta vaan tunki tietoisuuteen sellainen ajatus, että mä nyt päätän, että mä opettelen ratsastamaan hevostani samalla tavalla kuin ystäväni. Mä päätän että mä opin, ja mä ihan varmana tuun ratsastamaan tuolla tavalla vuoden päästä.

Olen toki aiemminkin katsonut, kun joku muu ratsastaa Ania. Valmentajani ratsastaessa katson enemmän teknisiä asioita: hänen ratsastaessaan tilanne on se, että hän demonstroi jotain tiettyä asiaa ja keskitymme siihen. Siis ratsastaessaankin valmentaa minua. Silloin hän liioittelee opettamaansa asiaa, jotta minä näkisin sen. Lisäksi valmentajani on minua paljon pidempi, ja minihevoseni tietysti hänelle vähän pieni - kokonaisuuteen samaistuminen on vaikeampaa kun itse on kropalta aivan eri lähtökohdat. Tai ehkä se näistä tekijöistä johtuen ei ole edes käynyt mielessä. Kaverin ratsastaessa keskityin kokonaisuuteen, ja näin, miltä ratsastukseni pitäisi näyttää kokonaisuutena. Ystäväni on saman kokoinen ja mallinen kuin minä, ja hänen ratsastaessaan minulle jotenkin konkretisoitui visio siitä, miltä minun ja ponini työskentelyn pitäisi näyttää. Tai ehkä tämä johtui siitä, että minulla oli kerrankin aikaa vaan jouten katsoa... en minä siinä katsoessani ajatellut jäsenteleväni mitään "kokonaiskuvaa", kunhan toljotin.

Seuraavalla ratsastuskerralla minulla oli ryhmätunti, ja päätin ennen ratsastusta, että keskityn nyt täysillä istuntaan ja koitan ratsastaa istunnalla, tiiviisti, heilumatta, hevonen alla. Tunti meni todella hyvin, ja oma päättäväisyyteni ja keskittyminen auttoi minua ratsastamaan paljon paremmin kuin aiemmin. Hevonenkin alkoi pian liikkua oikein päin, ja jäi tosi hyvä fiilis. Tätä lisää! Joka päivä, joka kerta!

Oivallukset:

  • On hyödyllistä katsoa, kun joku osaava ratsastaa omaa hevosta, varsinkin jos tämä ratsastaja tuntee hevosen ja tietää miten sitä ratsastetaan.
  • Päättäväisyys omien osaamistavoitteiden suhteen kannattaa ja näkyy ihan välittömästi siinä omassa ratsastuksessa.

0 comments:

Lähetä kommentti

Kiva kun poikkesit. Jätä kommentti tänne! Kerro omista kokemuksistasi?