Olisinpa parempi ratsastaja!

Olen treenannut hevoseni kanssa nyt kolme kuukautta. Kun hankkii hevosen, alkaa muodostua kaikenlaisia toiveita ja odotuksia niin itseä kuin hevosta kohtaan. Mitäs sitten kun todellisuus ei vastaa toiveita? Monella odotukset liittyvät hevoseen - sen kapasiteettiin, luonteeseen, terveyteen, kisasuorituksiin... Pettymys voi olla suuri, kun hevonen ei vastaakaan uuden omistajansa mielessään rakentamaa haavekuvaa.

Olen hevoseeni todella tyytyväinen - se on mukava, miellyttävän tuntuinen ratsastaa, ja tempperamentiltaan passeli. Sovimme hyvin yhteen - ainakin jos minulta kysytään, ja kukaanhan ei kysy ponilta (heh heh). Jopa valmentajani hehkutti kaksi päivää sitten, kuinka kiva hevonen minulle löytyi, ja että olemme hyvä "mätsi". Vaikka hevoseni on nuori, se ei ole missään nimessä raaka, ja aloitettuani nyt hyppäämisen hevonen tosiaankin opettaa minua. Se on niin paljon enemmän kuin osasin ikinä odottaa!

Paratiisissa luikertelee vain yksi pieni käärme, nimittäin se, että minä en ole tarpeeksi taitava ratsastaja. Odotukseni etenemisestä eivät kohtaa sen haavekuvan kanssa, mikä päähäni on muodostunut.

Olen aina käynyt paljon tunneilla, ja otan yksityisvalmennusta, kun tarvitsen tarkempaa ongelmanratkaisuapua tai haluan keskittyä työstämään jotain tiettyä asiaa. Ennen ratsastin vuokraratsulla 2-3 kertaa viikossa, lomilla joskus enemmänkin. Nyt ratsastan hevosellani 5-7 kertaa viikossa - missä viipyy päätähuimaava edistys?

Erityisesti kynnyskysymykseksi mielessäni on noussut se, että en saa hevostani liikkumaan peräänannossa silloin kun itse haluan. Se onnistuu säännöllisesti, ehkä jopa usein, mutta ei kuitenkaan aina, tunnin loppupuolella, kun olen ratsastanut hevoseni hyvin läpi keskittyen erilaisiin harjoituksiin. Kun olen viisveisannut siitä, onko se peräänannossa vai ei. Hevonen liikkuu oikein päin silloin kun se itse haluaa, eli silloin kun palikat loksahtavat treenaamisen myötä paikoilleen.

Minä en juurikaan tällä hetkellä pysty tätä vauhdittamaan. Päinvastoin. Ratsastus menee yleensä huonoiten silloin, kun ratsastan yksin ja alan paineistaa itseäni heti alussa, että nyt pitäisi hevonen saada liikkumaan oikein päin. Me molemmat jännitymme, ja jälki on rumaa katsottavaa. Silloin ajattelen, että hevoseni ansaitsee paremman ratsastajan kuin minä.

Jos taas  yksin ratsastaessa aloitan erilaisessa moodissa, ratsastus sujuu hyvin, ja hevonen liikkuu treenin lopussa hienosti. Tällaisilla kerroilla en mieti koko peräänantoa yhtään ja keskityn vain siihen, että hevoseni liikkuu reippaasti, ja teen paljon kaikenlaisia taivutuksia ja väistöjä. Myös tunnilla olen enemmän tässä mielentilassa, keskityn valmentajaan enkä ylimääräiseen säätämiseen. Näistä kerroista jää hyvä fiilis. Ehkä sitten kuitenkin jonain päivänä opin.

Olemmehan me toki edenneet ja kehittyneet monessa asiassa syksyn aikana. Minä en varmastikaan nyt tässä näe metsää puilta.